Matkani taideterapeutiksi
sai alkunsa hetkestä, kun lukioikäisenä olin kotona yksin huoneessani. Jokin täyteen ahdettu tila minussa ratkesi liitoksistaan - ja ahdistus valtasi sisimpäni.
Yhä ihmettelen miten, mutta tuona hetkenä intuitiivisesti löysin käsiini pikimustan hiilen ja valkoisen paperin. Piirsin tuntemukseni. Paperille ilmestyi tumma hahmo. Säikähdin ja purskahdin itkuun. Olin hämilläni: mistä tämä tuli? Eikö kaikki ollutkaan hyvin?
Hetkeä myöhemmin tunsin helpotusta, kuin paradoksaalisesti jotakin olisi yhtä aikaa riisuttu ja puettu päälleni.
Tuosta hetkestä alkoi pitkä matka. Luovasta ilmaisusta tuli minulle sisäinen peili ja alkumetreillä ennen kaikkea karu valheenpaljastin.
Ihmisten ilmoille kun olin oppinut tuomaan lähinnä ihmisen, jolle kysyttäessä kuului aina samalla äänenpainolla “ihan hyvää” ja joka piti huolta siitä, ettei vaan olisi kenellekään taakaksi.
Yksinäisyydessä
tyhjästä paperista syntyi alkuun kuin henkinen oksennusämpäri, jonka äärelle menin usein vastentahtoisesti, kuin pakotettuna, monesti itkun kanssa antautuen.
Silti aina sama toistui: tunsin suurta helpotusta, jopa rauhaa. Vaikka en aina ymmärtänyt mitä paperille ilmestyi, tunnistin sen antavan muotoa jollekin sisäiselle totuudelle asioista, joille minulla ei ollut sanoja.
Katsoin piirustuksiani ja näin puhumattomuuden. Katsoin lisää ja löysin turvattomuuden.
Tunnistin surun, vihan ja monta muuta padottua tunnetta.
Tässäkö minä, harmiton kiltti tyttö, oikeasti olin?
25 vuotta myöhemmin, ekspressiivisenä taideterapeuttina, tiedän, että tuosta nuoruuden kokemuksesta lähtenyt matkani on samaa luovaa prosessia kuin se, mitä taideterapeuttisessa työskentelyssä tapahtuu.
Kotini
on ollut Suomen lisäksi mm. Nepalissa ja Ranskassa. Etsin pitkään tunnetta kuulumisesta. Etsin henkistä kotiani.
Gandhin sanat: “ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä”, puhuttelivat. Samoin Mark Twainin sanat: “paras tapa piristää itseään on piristää jotakuta toista.”
Täyttäessäni 38, haastoin itseni testiin. Toteutin yhden päivän aikana 38 ystävällisyyden tekoa. Aamulla leivoin muffinsseja, keitin kahvia termariin ja tarjosin niitä bussipysäkillä töihin lähteville.
En tiennyt sitä silloin, mutta tuosta päivästä tuli käännekohta elämässäni. Sillä pitkästä aikaa heittäydyin leikkiin, ja ylitin itseni päivän aikana monta kertaa.
Kiinnitin myös mietelauseita puiden oksille, ja puun ympärille purkin, johon sen löytäneet saivat kirjoittaa oman unelmansa. Kahden kuukauden aikana purkkiin ilmestyi 150 unelmaa, joita luin milloin itkien, milloin nauraen. Aloin nähdä, miten ihmisinä kannamme kaikki samankaltaisia kipuja, toiveita ja unelmia.
Päätin uskaltaa tuoda tuon sanoman näkyväksi.
Terapeuttisena taideohjaajana
olen luonut sinulle tilan, jota olen itse elämässäni kaivannut.
Tilan pysähtyä ja olla juuri sitä mitä olet, repaleinen ja ehjä.
Turvapaikan, huvikummun ja keitaan, jossa voit levätä ja leikkiä, tutkia ja tutustua, kohdata oman sisäisen lapsesi ja jakaa löytöjäsi myös muiden kanssa.
Omataan – Luovaan Olotilaan Hämeenlinnan Verkatehtaalla – voit astua kuin kotiin.
